STRATEGIA & VISIO

Tavoitteemme on kehittyä sijoittajien halutuimmaksi kumppaniksi innovatiivisia sijoitusratkaisuja tarjoavana yhtiönä Pohjoismaihin ja Baltiaan sijoittavien institutionaalisten investorien keskuudessa. Tavoitteeseen pääsemiseksi organisaatiomme tulee tarjota investoreille sekä ensiluokkaisia tuloksia että moitteetonta palvelua.

Jotta visiomme toteutuu, tarvitaan myös kasvua. Tutkimme jatkuvasti uusia investointimahdollisuuksia ja olemme valmiudessa laajentaa toimintaamme tukemaan uusia sijoituksia ja lisääntyvää kiinteistöomistusta.

Vuokraisäntinä uskomme pitkäjänteisen yhteistyön ja hyvien asiakassuhteiden tuottavan parhaan tuloksen. Pitämällä huolta niin nykyisten kuin tulevienkin vuokralaistemme tarpeista saavutamme korkean asiakastyytyväisyyden ja luomme kestävän pohjan oman liiketoimintamme kehitykselle.

Asiantuntijaorganisaatiossa jokaisen henkilön panos on olennainen ja tärkeä. Genesta tukee moniarvoisuutta ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Uskomme, että moniarvoinen ja osallistava työympäristö inspiroi huippusuorituksiin, kannustaa aitoon tiimityöskentelyyn ja vetää puoleensa kyvykkäitä uusia tekijöitä.