Genesta osti Oslossa sijaitsevan Grensen 5-7 -kiinteistön Storebrand Eiendomsfondilta
Keskiviikko 16.12.2009 11:23
![]()
Genesta on hankkinut Oslossa sijaitsevan Grensen 5-7 -kiinteistön Storebrand Eiendomsfondilta. Kauppahinta oli noin 53 miljoonaa euroa, ennen lykätyn verovelan vähentämistä. Kiinteistö sijaitsee Stortorgetin välittömässä läheisyydessä Grensen-kävelykadulla. Kiinteistö on kooltaan 14 400 neliömetriä, josta 10 600 on toimistotilaa ja 3 600 neliömetriä liiketilaa. Kiinteistön vuokralaisia ovat mm. Finn.no ja Lindex.
Genesta jatkaa kiinteistön kehitys- ja parannustyötä, prosessia jonka jo Storebrand UNION Eiendomskapital AS aloitti. Investointi on sen tehneen Genesta Nordic Baltic Real Estate -rahaston ensimmäinen sijoitus Norjaan ja kaiken kaikkiaan rahaston seitsemäs hankinta. Aiemmin Ruotsiin, Suomeen ja Liettuaan tehtyjen sijoitusten kanssa salkku kasvaa nyt noin 220 miljoonaan euroon.
”Uskomme tämän investoinnin antavan hyvän ja vakaan tuoton, minkä lisäksi se edistää myös salkkumme hajautusta. Uskomme Norjan vahvaan talouteen ja sen markkinoiden muita osamarkkinoitamme nopeampaan toipumiseen. Toivomme pääsevämme toteuttamaan lisää investointeja Norjaan”, kertoo Genesta Property Nordicin hankinnoista vastaava David Renger.
Akershus Corporate Finance toimi kaupassa Genestan neuvonantajana.
Genesta Nordic Baltic Real Estate on kiinteäpääomainen, aktiivisesti Pohjoismaihin ja Baltiaan sijoittava rahasto. Rahasto, jolla on n. 400 miljoonan euron sijoituspotentiaali, pyrkii lähimmän vuoden aikana toteuttamaan n. 100 miljoonan euron kiinteistöhankinnat.
UNION Eiendomskapital AS toimii myyjäosapuolen - Storebrand Eiendomsfond AS - rahastonhoitajana. UNION Eiendomskapital AS sijoittaa toimitilakiinteistöihin ja hallinnoi kahden kiinteistörahaston sekä useiden sijoittajasyndikaattien lukuun noin miljardin euron omaisuutta.
Lisätietoja antavat:
David Renger, Head of acquisitions, Genesta Property Nordic
puh. +46 70 919 8920, david.renger@genesta.se
David Neil, toimitusjohtaja, Genesta Property Nordic
puh. +46 70 685 8500, david.neil@genesta.se
Tor Pedersen, UNION Eiendomskapital AS
puh. +47 23 116 947, pedersen@union.no
Lataa lehdistötiedote (PDF)
